lauantai 28. maaliskuuta 2015

WEEK 13

Hyvää huomenta ihanat! Mä istuskelen parhaillani sohvaan kiinni liimautuneena ja hörpin jo haaleaksi kylmennyttä kahviani samalla korvanapeista lempparibiisejä kuunnellen. Heräsin tossa reilu tunti sitten, jotta ehtisin nauttimaan aamiaisen kaikessa rauhassa ennen duuniin lähtöä - mulla on siis vaihteeksi sunnuntaivuoro, joka tarkoittaa sitä, että tänään ei hirveesti latailla akkuja kuten normaalisti. Seuraavan kerran vapaata tällä mimmillä onkin vasta keskiviikkona, joten ainakin mun laskupään mukaan työpäiviä on kerääntynyt putkeen taas sellaset (kevyehköt) kahdeksan kappaletta, jotka kieltämättä painaa vähän päälle, olo on nimittäin kuin rekan alle jäänellä. No, onneks ensi viikolla on 12 tuntisten työvuorojen lisäksi myös kolmisen vuorokautta pelkkää vapaata!

Tähän viikkoon on tosiaan mahtunut paljon töitä, mutta myös salilla treenaamista, tallilla käymistä, ihania kahvihetkiä, aivan liikaa päiväunia, sään masistelua sekä sisällä piilottelua, kokonainen purkki Ben & Jerry'siä, tulevien opiskeluiden pohtimista ja se yksi ainokainen vapaapäivä. Mistäs jutuista teidän viikkone on koostuneet?

week13(1))
1. Maanantai alkoi koko viikon ainokaisella vapaapäivällä, joten nukuin niin pitkään kun jaksoin ja aloitin aamuni hitaasti kaakaon sekä rauhallisen kävelylenkin parissa 2. Please take me back - voisinko vaan teleportata itteni täältä harmauden keskeltä johonkin lämpimään? 3. Keskiviikon teemana toimi punainen huulipuna ja tuplafarkku 4. Tiistaina käytiin taas ratsastelemassa ja vitsit, mitkä onnistumisen fiilikset sai kokea tunnin päätteeksi!
week13(2))
5. Tehtiin Sampon kanssa eilen illalla pitkästä aikaa tortilloita ja vedettiinkin pienimuotoiset ruokaöverit, krhm.. 6. Karvanoppakin pyöri kuvioissa mukana vielä alkuviikosta, kunnes vein sen takaisin äidin hoitoon tiistaina 7. Joo tiedän, että mun istunassa löytyy paljon korjattavaa, mutta hiljaa hyvä tulee - vai kuinka? 8. Tiistaisen tallipäivän jälkeen piipahdettiin vielä nopeasti kahvilla mun kotikotona isin sekä muun perheen luona
week13(3))
9. Nyt ihan oikeesti alkaa tää jatkuva sade ja harmaus ärsyttämään, missä se vielä tiistaina paistatteleva aurinko ja melkein kymmentä hipovat lämpöasteet on? 10. Mitäs tähän nyt enään lisäilemään.. 11. Salillakin tuli käytyä kuluneen viikon aikana ja esimerkiksi keskiviikkona vetäisin sellasen jalkatreenin, etten kävellyt normaalisti pariin seuraavaan vuorokauteen - puhumattakaan kyykkyyn menemisestä! 12. Kahviakin on kiskottu nassuun enemmän kuin moniin viikkoihin, kiitos aikaisten aamuherätysten.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti