lauantai 22. marraskuuta 2014

FIRST DAY OF WINTER

Lumenvalkoiset terveiset täältä Siuntion perukoilta! Saavuttiin tosiaan eilen iltapäivästä pikkusiskojen kanssa iskän luokse viikonlopun viettoon, kun viimesimmästä yökyläreissusta on jo melkein pari kuukautta aikaa. Mitään sen ihmeellisimpiä suunnitelmia meillä ei oo ollut, ja tämänkin päivän ohjelmassa on ollut roppakaupalla ulkoilua (ja pikkusiskon pulkan vetoa), sanajahdin tykitystä, ensimmäisten pipareiden leipomista ja kotivaatteissa hengailua. Niin, tulihan se ensilumi vihdoin ja viimein tänne Etelä-Suomeenkin - siispä virallisesti tervetuloa, talvikausi!

Alapuolella muutama talvisempi kuva kuluneelta päivältä. Voi, kun toi valkoinen maa pysyisi jouluun saakka, olis niin mieletöntä saada vanha kunnon valkea joulu! Miltä sillä puolen ruutua muuten näyttää ulkona, onko synkät maisemat saaneet jo valoisamman lookin?

1
6
5
3
2

18 kommenttia:

  1. Vähän olin fiilareissa kun tulin tänään Suomeen ja lentokoneesta jo näkyi että kaikki on ihan lumen peitossa <3 Lumi sais tosiaan jäädä pidemmäksikin aikaa, ettei tulis mustaa joulua :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katoinkin sun Lontoo -postauksen, vitsi että oon kade! Mut tervetuloa takasin, toivottavasti toi lumi tosiaan pysyis pidempään kun päivän :-)

      Poista
  2. Aivan ihania ja laadukkaita kuvia! Mäkin tykkäisin että lumi jäis tällä kertaa maahan, täällä päin varmaan kolmas kerta kun lumi sataa mutta aina se on sulanut :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Minna! :) Ja eikä, toivotaan että tällä kertaa ei sulais ainakaan ihan heti pois :-D

      Poista
  3. Täällä on samanlaiset aivan upeat näkymät ja voi pojat että nyt kelpaakin, koska talvi on mun lempivuodenaika ja lumi suuri voimavara. Mutta pelkään kuollakseni ettei se pysy. Ajatus masentaa jo ja jos tänäKIN vuonna on vuorossa musta joulu, en tiiä miten kestän. Ei lunta = ei joulumieltä, mulla toi ihana valkoisuus vaikuttaa niin paljon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lumi vaikuttaa kyllä mullakin yllättävän paljon joulumieleen, jotenkin kun skidinä jouluisin oli aina lunta ja nyt ei ookkaan - ihan kuin osa perinnettä puuttuisi! Pidetään peukut pystyssä siis sen suhteen, että saataisiinkin pitkästä aikaa kunnon valkoinen joulu :-)

      Poista
  4. Onpa ihania kuvia! Ja pakko kehua et tollaset punaiset takia on vaan niin ihania, jotenki piristäviä kaikkien mustien ja harmaiden takkien seassa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itelläni on nimenomaan vaan niitä harmaita ja mustia takkeja, mutta onneks pikkusisko osaa repästä punasella yksilöllään, haha :-D Kiitos sulle Meeri! :)

      Poista
  5. Ihana talvi (ja joulu)fiilispostaus! :) <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti Sara, ihana jos fiilis välittyy sillekkin puolelle! :) ♥

      Poista
  6. Oi miten ihastuttavia kuvia ♥ tuli niin ihana talvinen ja jouluinen fiilis että !

    VastaaPoista
  7. Ihana fiilistelypostaus! :-) onko sulta tulossa joulupostauksia? T. Odotan-jo-niin-kovasti-Joulua...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha ihana! :D Ja voi kyllä on, ensimmäinen heti viikon alussa ;-)

      Poista