torstai 30. tammikuuta 2014

PERSONAL CALENDAR & GIVEAWAY

Mulle tipahti toissapäivänä postiluukusta yks kauan odotettu paketti, nimittäin yhteistyön kautta saatu persoonallinen kalenteri. Otin siis parisen viikkoa takaperin yhteyttä Persoonallinenkalenteri.fihin ja kyselin, josko he olisivat halukkaita tekemään pientä yhteistyötä mun kanssani. Ilokseni sain myöntävän vastauksen, joten aloin samantien suunnittelemaan mun tyylistäni kalenteria - ja kauanhan siinä menikin, mä olin meinaan vasta viikon päästä perillä siitä, että minkälaisen yksilön toteuttaisin. Eli alempana näkyy kuvia mun tämän hetkisestä luottokumppanistani (koska ilman kalenteria oon aivan hukassa), jonka ansiosta oon taas tietoinen kaikista mun menoista, työvuoroista ja esimerkiks tärkeistä tekemisistä.

kalenteri1
Mä sain itse suunnitella kirjaseni ihan alusta loppuun, eli mm. päättää ulkosivuihin mieleiset valokuvat, valita kalenterin koon, sisäsivujen värin ja kuvion, sekä lisätä haluamiani juttuja - esimerkiks "to do"-listan ja osion viikon treeneille. Lisäks aloitus ja -lopetussivut tuli duunattua itse. Suunnittelu ja toteutus oli todella helppoa, eikä kalenterin tekoon loppujen lopuksi mennyt kuin kymmenisen minuuttia.
kalenteri3
Mulle tarjottiin myös mahdollisuutta järjestää teille arvontaa, jossa voitte siis voittaa aivan itse suunnitellun ja kuvitetun kalenterin. Nyt oliskin luvassa tämän blogihistorian ensimmäinen arvonta - riittää, että laitatte kommenttiboksiin oman sähköpostinne ja sitten oottekin mukana arvonnassa! Arvonta päättyy viikon päästä torstaina 6.2.2014, jonka jälkeen otan yhteyttä voittajaan.
kalenteri2

187 kommenttia:

  1. asikainen.riikka@hotmail.com :)

    VastaaPoista
  2. oi eipä ookkaan vielä 2014 kalenteri hankittuna, ois muuten aika makee, kun sais itse suunnitella!:)
    eeva.kettunen.99@hotmail.com

    VastaaPoista
  3. vilmajarvinen97@gmail.com

    ihana kalenteri <3

    VastaaPoista
  4. natu.holm@hotmail.com

    Lukiokalenteri loppuukin pian niin tulis uusi tarpeeseen! :)

    VastaaPoista
  5. tulipa hyvään aikaan, kaks kalenteria oon tuolta jo tilannut enkä muualta lähtis enää edes kattomaan! alkaa tämänhetkinen loppumaan pian, joten uusi tulis niin tarpeeseenx)

    neasjoblom@hotmail.com

    VastaaPoista
  6. Kun tekijänoikeutta ei voi olla rikkomatta... Mietipä miltä sinusta tuntuisi, jos joku käyttäisi sinun kuviasi omassa kalenterissaan. Bobin naama jonkun toisen ihmisen kalenterissa?

    "Mutta kun kaikki muutkin..." Ei ole mikään syy. Jokainen tekee itse materiaalinsa ja jos ei saa itse aikaiseksi, niin ei ainakaan kopioi muiden aikaansaannoksia ja käytä itse. Sinulla on paljon hyviä itseotettuja (tai siskojesi ottamia) kuvia, miksi et voinut käyttää niitä, vaan sorruit käyttämään jonkun muun kuvia?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä en ajatellut asiaa sen kummemmin tota tehdessäni, sillä kalenteri tulee kuitenkin vain mun omaan yksityiseen käyttöön. Okei, ei musta olis kivaa nähdä Bobin kuonoa missään, mutta eipä mulla ole muuta "selitystä" kuin etten tosiaan kelaillut asiaa mitenkään sen pidemmälle. Eikä toi olekkaan mikään syy, mutta väitinkö mä edes niin? :) Mä yritin aluksi tehdä kalenterin mun omista kuvista, mutta en vaan saanut sitä toimimaan - en sitten millään muotoa.

      Poista
    2. En ole alkuperäinen ano, mutta hänelle tahtoisin huomauttaa, että tekijänoikeus ei uloitu henkilökohtaiseen kalenteriin,tietenkään! Kalenteri on verrattavlssa vaikkapa tietokoneen tai puhelimen taustakuvaan - nekin on tarkoitettu pääasiassa vain omistajansa silmille!

      Hieno kalenteri Heidi :)

      Poista
    3. ekalle anolle haluisin sanoo, et kaikki jotka nettiin lataa kuviaan ja muuta materiaalia, pitäis muistaa, ettei voi MITENKÄÄN valvoa mitä niille kuville tehään.. joten tavallaan noiden kuvien julkasijan vika.. :D

      Poista
    4. Kolmannelle anolle sitä vaan että ei todellakaan ole kuvan nettiin laittajan vika jos tekijänoikeuksia rikotaan! Huhu valoja hieman kiitos ;)
      Mutta tosiaankin kun on Heidin yksityinen kalenteri niin en kyllä syyttäisi mistään tekijänoikeus jutuista.

      Poista
    5. Lähinnä tarkoitin tässä tekijänoikeutta oikeutena, en "lakina". Meinaan, että jos Heidilläkin lukee blogin lopussa että "...Kuvien luvaton kopiointi kielletty!" niin sama oikeus muillakin on materiaaliinsa. On oikeus pyytää, että materiaalia ei kopioida luvatta, edes yksityiskäyttöön. Siis vaikka laki ei estäisi sitä, että nappaat jonkun kuvat kalenteriisi, niin voi silti tuntua ikävältä jos huomaa, että niin on tehty.

      Mutta tietysti homma on jo tehty, ei ole järkeä mitenkään "tuhota kalenteria", halusin vain vähän valaista tätä näkökulmaa jatkoa varten, jotta todella ymmärretään ettei toisen materiaali ole muille, jos niin ei sanota.

      Nämä jutut otetaan niin usein liian höllin käsin, että kyllähän mä nyt voin WeHeartIt'sta napata tuon kuvan ja laittaa blogiini ja muuta sen kaltaista. WeHeartIt'ssa muutenkin ovat nämä tekijänoikeuksien valvonta päin tikkua, että sinne ei edes ole järkeä ladata kuvaa. Onko tullut vastaan 5 eri käyttäjällä sama kuva? - On.

      Ja kolmas ano, tuo on juuri sitä mitä tarkoitan, ei ymmärretä mitään oikeuksien päälle. =) Toivon, että sinäkin joskus opit vähän ajattelemaan toisen näkökulmasta, etkä vain siitä omasta "aaa upee kuva, nyt kyl kopsaan ton ja laitan mun fb-seinälle!!"

      Poista
  7. Oi kuinka ihana!!
    veerahautamaki@hotmail.fi

    VastaaPoista
  8. alisa.kuusisto@hotmail.com
    :)

    VastaaPoista
  9. alisa.kuusisto@hotmail.com

    VastaaPoista
  10. Niin ihana arvonta! Oonki tässä ettiny koko alkuvuoden kivaa kalenteria mut ei oo osunu kohdalle ainakaa vielä :-(

    ennidream@gmail.cm

    VastaaPoista
  11. alisa.saavalainen@hotmail.com :)

    VastaaPoista
  12. Oispa kiva! :)

    nnea.97@hotmail.com

    VastaaPoista
  13. lotttav [at] gmail.com

    Tosi kivat kannet oot tehnyt kalenteriisi! Onko noi kuvat sun omia vai ootko napannut ne jostain päin nettiä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei oo valitettavasti omia, tuntu vaan ettei omat otokset sopineet tohon millään tasoa :/

      Poista
  14. iinacalin@hotmail.com :)

    VastaaPoista
  15. anniposti@gmail.com

    VastaaPoista
  16. late.1994@hotmail.com

    VastaaPoista
  17. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  18. kortessalo.anna@gmail.com :-)

    VastaaPoista
  19. hilla.heikkila@kpedu.fi

    VastaaPoista
  20. noora99ristola@luukku.com

    VastaaPoista
  21. elppu123@outlook.com

    VastaaPoista
  22. sanni_lahtinen@hotmail.com

    VastaaPoista
  23. sonkkavilijonkka@hotmai.com

    VastaaPoista
  24. nea.tuovinen@gmail.com

    VastaaPoista
  25. kia.kaunisto@hotmail.com
    Aivan ihana toi kalenteri!! <3

    VastaaPoista
  26. fersku_10@hotmail.com

    VastaaPoista
  27. sanni.vuorinen@gmail.com

    VastaaPoista
  28. tuuli.kellman@hotmail.fi

    VastaaPoista
  29. hedu.stenberg@hotmail.com

    VastaaPoista
  30. sofia.susanne@gmail.com

    VastaaPoista
  31. Oi, olis aivan ihanaa päästä suunnittelemaan oma kalenteri! Tosi kiva arvonta :)

    vuoristorata@hotmail.com

    VastaaPoista
  32. anetta.vaananen@gmail.com

    VastaaPoista
  33. roosa.joutsi@gmail.com

    VastaaPoista
  34. emmuska.96@hotmail.com

    VastaaPoista
  35. aivan ihana kalenteri ja kelpais itelleniki !
    ssanni94@hotmail.com

    VastaaPoista
  36. mintamatleena.vanhala@gmail.com

    VastaaPoista
  37. Ihan huippuarvonta, uus kalenteri ois mahtava :)

    pinja.kuivalainen@gmail.com

    VastaaPoista
  38. jenni_malin@hotmail.com

    VastaaPoista
  39. Oi aivan ihanan kalenterin oot tehny, noi ulkokannet kelpais kyllä munkin kalenteriin!! Mulla on kyllä ihana Muumi-kalenteri itelläni, mut jos sitä nyt silti osallistuis.. :D Loppuuhan se ''jo'' elokuussa kuitenki!

    lauramaria.hel@hotmail.com

    VastaaPoista
  40. anna.nukarinen@hotmail.com

    VastaaPoista
  41. natalia.reijola@gmail.com :)

    VastaaPoista
  42. Minnamariko@gmail.com

    VastaaPoista
  43. Ihana arvonta! T: onnetar
    luumunkukka @ luukku.com (←kaikki yhteen)

    VastaaPoista
  44. marjut_kainulainen@hotmail.com

    VastaaPoista
  45. Ääh mää oon tämmönen joka ei osaa käyttää kalenteria kun laitan kaikki mun kännykkään muistiin tai sitten erilaiseen vihkoon... No mutta tuo on aivan ihana ja pakko osallistua! Niin ja osatn silti joka vuosi uuden kalenterin, hmm... kati.tuomikoski@hotmail.com

    VastaaPoista
  46. sandra.stjernberg@hotmail.com

    VastaaPoista
  47. riikkakaroliina.laitinen(at)gmail.com

    VastaaPoista
  48. linda.kaartoaho@gmail.com

    VastaaPoista
  49. makelaviivii(at)gmail.com

    VastaaPoista
  50. theputterflyeffect_@hotmail.com

    VastaaPoista
  51. Mulle kalenteri on kans ihan elintärkeä! Oon ihan hukassa, jos kalenteri ei oo matkassa, tai no ainakin on olo että jokin nyt puuttuu.. Kalenteriin on myös kiva tehdä kaikkia niitä tärkeitä merkintöjä, yrittää täyttää sitä siististi ja kivan näköisesti..

    ka__te@hotmail.com

    VastaaPoista
  52. tanjuskamoi@windowslive.com

    VastaaPoista
  53. heidi97@wippies.com

    VastaaPoista
  54. aino.maki@hotmail.com iiii oon kuolaillu tuolla noitten sivuilla tota kalenteria ja suunnitellu jo vaikka kuinka pitkään! pikkujutut on mulle kalentereissa niin tärkeitä eikä sitä tärkeetä tunnu millään löytyvän :(

    VastaaPoista
  55. emiliakoivunen@outlook.com

    VastaaPoista
  56. Vitsit haluun suunnitella oman kalenterin!!

    nnopu@hotmail.com

    VastaaPoista
  57. hanna.vainikainen98@gmail.com

    VastaaPoista
  58. maijah150@gmail.com

    VastaaPoista
  59. jullestiina@gmail.com

    VastaaPoista
  60. saija.ylik@luukku.com

    VastaaPoista
  61. blog.aftertwelve@gmail.com

    ps. ihana kalenteri!!!

    VastaaPoista
  62. nelli.alijoki@gmail.com

    VastaaPoista
  63. Roosa.palokangas@luukku.com :-)

    VastaaPoista
  64. minnea.a.hakli@dnainternet.net

    VastaaPoista
  65. yasmin-b-@hotmail.com :)

    VastaaPoista
  66. roosa.saranpaa@hotmail.com

    VastaaPoista
  67. julia.peltonen98@gmail.com

    VastaaPoista
  68. ainopajari@gmail.com

    VastaaPoista