sunnuntai 30. kesäkuuta 2013

WEEK 26

Lyhyesti sanottuna tää kulunut viikko on ollut aikamoista juoksemisesta paikasta A, paikkaan B. Mä oon viettänyt viisi päivää töitä tehden, loput kaksi kotona hengaillen ja siivoillen. Musta on tullut ihan järjetön siivoushullu omaan asuntoon muutettuani - oon kirjaimellisesti kokoajan korjaamassa paikkoja tai putsaamassa tiskejä lavuaarista, uskomatonta. Hullun siivoamisen lisäks oon myös nauttinut niistä ainoista aurinkoisista päivistä, käynyt äitin luona kyläilemässä, shoppaillut geelilakkoja, herkuttelut ihanilla aamiaisilla, kierrellyt alennusmyyntejä parhaan ystävän kanssa, nukkunut niin pitkään kuin on huvittanut, käynyt monena aamuna lenkkeilemässä, siivonnut vaatekaappeja (tässä vielä linkki blogikirppikselle!), käynyt syömässä hyvän ystävän kanssa, suunnitellut mun tulevaa kesälomaani ja viettänyt sisaruspäivän veljen kanssa. Ja olihan meillä se vuosipäiväkin perjantaina! Seuraavaks mä käyn Makuunissa hakemassa meille vähän namia - onkin jo aikaa viimesimmästä karkkireissusta haha. Ihanat sunnuntait kaikille!

PS. Huhujen mukaan huomisesta lähtien et voi seurata lempiblogejasi enään Google Readerin kautta (niin että mitä?), joten mikäli haluat lukea jatkossakin mun blogia, voit varmuuden vuoksi liittyä tämän blogin lukijaksi bloglovinissa täältä!

week261
1. toi pitsihame on nykyään yks mun lemppari, asusta parempaa kuvaa myöhemmin 2. aurinkoisena päivänä araa ottamassa 3. sampo teki mulle pikkubrunssin 4. vihdoin se oranssi laukku tuli, oh pure love!
week262
5. siivosin meijän vaatekaappeja uuteen uskoon haha 6. rantalook - leviksen farkkushortsit ja lempibikinit 7. vähän jälkitunnelmia juhannukselta, rakastan auringonlaskuja 8. ja porkkanasosekeittoa alkuviikolta
week263
9. tosiaan yllätin sampon meidän vuosipäivänä pienellä aamupalalla 10. pestiin asunnon ikkunat ekaa kertaa kolmeen vuoteen, oho 11. bobi oli meillä taas kyläilemässä 12. ja juhannuksen kolmas kala, onpa iso..
week264
13. kokeilin installa erilaista muokkausta, onks kiva? 14. ja tänään sampo remppahommissa, sain taas ideoita meijän kämppään! 15. yhden päivän meikkejä 16. kello 00.28 vuosipäivän siiderit skumppalaseista

lauantai 29. kesäkuuta 2013

CRAVINGS

Mä tässä aikani kuluksi selailin blogini vanhoja juttuja, joissa tulikin vastaan tämä postaus. Viimeisimmästä tälläisestä onkin jo vierähtänyt aikaa (yep, onhan siitä reilu 3 kuukautta), ja kun ei mulla ollut muutakaan tekemistä näin lauantai-iltana, niin ajattelin väsätä teille uuden samanlaisen - tietenkin eri vaatteilla ja asusteilla. Tän tekemiseen vierähtikin useampi tunti, joten voisin pikkuhiljaa siirtyä iltahommien puuhiin. Nukkumatti unihiekkoineen kutsuu mua valloittamaan ton sängyn, ennenkuin Sampo saapuu ilta/yövuoroltaan kotiin. Toivotan jokaiselle siis oikein hyvät unet ja mukavat illanjatkot!

PS. Lisäilin äsken blogikirppikselleni uusia juttuja, käykää tsekkaamassa!

IWANTTHOSENOW
1. Nyt kun oon tosiaan saanut vähän päivettyneemmän ilmeen iholleni, oon alkanut himoitsemaan kaikkia kirkkaita ja näyttäviä värejä vaatteissa ja asusteissa. Sain idean oranssiin laukkuun lehdistä ja blogeista, joissa niitä on näkynyt roimasti. Onneksi oma yksilöni on jo tulossa postissa! Oranssi laukku on täältä
2. Mä katselin jo keväämmällä löysempiä boyfriend-tyylisiä farkkuja, mutta yhdetkään sovittamani eivät istuneet mulle. En oo vieläkään luopunut toivosta, joten uneksin siis hartaasti, että ne oikeat farkut tulee vielä mun eteeni jossain vaiheessa. Löysemmät farkut ovat täältä
3. Monissa kaupoissa on ollut esillä tollasia remmillä varustettuja korkkareita, ja oon taitanut hiukan ihastua sellasiin. Musta toi nilkkaremmi on kiva lisä normaaleihin korkkareihin. Mustat korkokengät ovat täältä
4. Mun vaatekaapista löytyy aivan liikaa ihania, vyötäröstä liian löysiä shortseja, jotka ovat siis jääneet pois käytöstä ainaisen ylöspäin nykimisen takia. Kenzan blogissa kuitenkin törmäsin todella kivaan vyöhön, ja nyt bongasin samantyylisen myös Nellyltä. Hopeasolkinen vyö on täältä
5. Jatketaan sillä "olen ruskettunut"-linjalla. Toisena kesävaatteena päivetystä korostamassa toimisi äärettömän hyvin tollanen vähän sähäkämmän sininen mekko. Tykkäsin myös kyseisen mekon mallista ja selkäosasta tosi paljon! Sininen mekko on täältä
6. Viimekesän metsästys jatkuu myös tänä kesänä. Mä siis himoitsin valkoisia, pitsisiä shortseja jo viimekesänä - koskaan sellaisia löytämättä. Vaatepuljujen sivua selaillessani törmäsin kuitenkin näihin GinaTricotin täydellisen näköisiin pöksyihin, joten ehkä mun on pakko käydä tsekkaamassa lähimpien Ginojen tänhetkiset valikoimat.. Pitsishortsit ovat täältä
7. Alexa teki tästä kyseisestä topista yks päivä postausta, enkä oo saanut sitä mielestäni sen jälkeen. Toi sopisi sekä iltakäyttöön ulos mennessä, tai sitten vain shortsien kanssa päiväsemmällä. Jos vain saisin, haluaisin ton ehkä mielummin mustana kuin valkoisena. Spagettiolkaiminen toppi on täältä
8. Onks kesällä mitään kesäisempää kuin erilaiset, eriväriset ja erimalliset kukat? No ei. Musta olis ihana omistaa korallin tai pinkin sävyinen kukkapanta/nauha, joten jos joku tietää mistä sellasia sais - ilmoittakaa mulle heti ja nyt, en enään tiiä mistä etsisin. Kukkapanta on täältä
9. Sampohan oli niin ihana, että hankki mulle ne edellisessä "wanties"-postauksessa mainitut RayBan Clubmaster aurinkolasit ylppärilahjaksi. Ne on ehdottomasti mun lempparit, mutta haluaisin niille silti kaverit - nimittäin pyöreämmät arskat! Aurinkolasit ovat täältä


perjantai 28. kesäkuuta 2013

THREE YEARS

Mä eilen jo vihjailinkin, että tänään on ihana päivä - mulla ja Sampolla tuli tänään nimittäin täyteen ihan mielettömät kolme vuotta. Tohon aikaan on mahtunut paljon naurua, pieniä tappeluita, monia pusuja, uskomattomia kokemuksia, hyviä hetkiä, kauniita sanoja, muutamia kyyneliä, rakkautta ja elämäni parhaita muistoja. Koska me ei voitu meidän vuosipäivää tänään juhlia (molemmilla koko päivän edestä duunia..), päätin väsätä mun prinssilleni pienimuotoisen yllätysaamiaisen - croissantteja, vesimelonia, mansikoita, lasit skumppaa, lehtipihvit ja vihanneksia croissantin täytteeksi. Lisäks mulla on Sampolle lahja (tästäkin lisää myöhemmin), joka tuo toivottavasti yhden huikean kokemuksen lisää meidän yhteiselle taipaleelle. En olis koskaan uskonut, että löytäisin tollasen tyypin mun rinnalleni, toivottavasti saan kulkea Sampon vierellä vielä monet vuodet.

vuosipäiväbrunssi5
vuosipäiväbrunssi1
vuosipäiväbrunssi2
vuosipäiväbrunssi4
vuosipäiväbrunssi3

torstai 27. kesäkuuta 2013

FAVE SHORTS

Täällä blogin puolella on muutamaan otteeseen vilahtanut kuvia mun ehdottomista lempparishortseista - Sampon vanhoista Leviksen 501 farkuista tuunatuista shortseista. Noi on kaikkea, mitä ikinä voinkaan täydellisiltä shortseilta toivoa, ne on korkeavyötäröiset, hiukan kuluneen oloiset, istuvat (vaikka kuitenkin hiukan väljät) ja ihan mielettömän kivan väriset! Kaiken tän lisäksi noihin voi yhdistää melkein millaisen yläosan tahansa - lyhyen topin, jättikokoisen neuleen, löysemmän t-paidan tai vaikka pelkän bikinin yläosan. Lyhyesti sanottuna, noi on aivan unelmashortsit (okei, alkaa kuulostaa jo jumaloinnilta), mun vaatekaapista kaikkein käytetyimmät haha. Nyt mä matkaan lähikauppaan ostamaan viimeisiä herkkuja, huomenna on tulossa ihana päivä josta lisää huomenna! Illan jatkoja kaikille.

Untitled 1
LEVIS6
Untitled 2
Untitled 3
LEVIS1
Untitled 4

keskiviikko 26. kesäkuuta 2013

SHOPPING

Täältä pesee niitä toivottuja, kauan odotettuja kuvia mun viimeisimmistä ostoksista. Suurin osa näistä on tosiaan kotiutettu viimeaikoina, mutta joukosta löytyy myös vanhempia lemppareita toukokuun alkupuolelta (esim 1. kuvan hame, bershkan mekko, pitsinen hame, kummatkin shortsit ja muutamat korut) - joita en oo jostain kumman syystä koskaan teille näyttänyt. Meillä ei toistaseksi oo kotona mitään kunnon kohtaa, missä voisin vaatteita kuvailla, joten päädyin yksinkertaiseen ja valkoiseen lakanataustaan. Ainiin, jotta ei tulisi lisää "Miten sulla on varaa?"- kysymyksiä, haluun tehdä kaikille selväksi että aikalailla 2/3 on alennusmyynneistä ostettuja - en siis ole maksanut kaikista täyttä hintaa, en todellakaan. Nyt saakin kesän shoppailut riittää hetkeksi, pitää alkaa säästämään aivan muihin hommiin! Löytyikö joukosta jotain lemppareita, haluutteko jatkossakin nähdä ostoksia näin erikseen vai asupostauksissa?
shopping2
puuterinvärinen hame h&m, kukallinen minitoppi bikbok
shopping4
kukallinen paita zara, haalea mintunvärinen toppi ginatricot, neule timanteilla bikbok
shopping1
valkoinen bandeau bikini cubus, keltainen bandeau bikini h&m
shopping9
neon-oranssi meikkilaukku h&m, kiilakorot nilkkaremmeillä h&m, tekonahkasandaalit h&m
shopping5
khakinvihreät shortsit timanteilla h&m, pitsinen hame h&m
shopping8
harmaa kesämekko ginatricot, mintunvihreä mekko bershka (kuva otettu takaapäin, selkä avoin)
Untitled 1
vaalean beige neule ginatricot, tummansiniset shortsit "hame" ginatricot
shopping10
kaulakoru mohito, kultaiset & hopeat sormukset h&m, 2 sormen sormus lahja, isompi sormus bikbok
shopping7
vaaleanharmaa maxihame ginatricot, korkeavyötäröiset shortsit bikbok
shopping6
kuviollinen hame bikbok, turkoosi valtava neule bikbok

tiistai 25. kesäkuuta 2013

HEIDINS SECOND HAND IS OPEN

Innostuin siivoilemaan mun puoltani vaatekaapeista ja yllätys yllätys, sieltä löytyi käyttämättömiä ja unohdettua vaateyksilöitä, jotka tunkaisin tuonne blogikirppikselleni. Myynnissä on shortseja, toppeja, hameita, ohuempia pitkähihasia, muutamia paksumpia paitoja ja mekkoja - aika kesäpainotteisia juttuja. Säännöt ja muut löytyy tuolta kirppiksen sivuilta, lukekaa ne siis tarkasti ennen tarjoamista tai ostamista. Tänään nappasin kuvat myös niistä viimeaikaisista ostoksista, joten niitä tulossa huomenissa. Katsokaa ihmeessä mitä mulla on teille tarjottavana, mä suuntaan nyt kohti puhtaita lakanoita ja koitan saada unen päästä kiinni. Hyviä öitä jokaiselle!

Tätä linkkiä napsauttamalla pääset blogikirppikselle!

PicMonkey Collage

WEEK 25

Kesäkuun viimeistä (voitteko kuvitella, viimeistä!?) viikkoa viedään ja ensi viikolla voi kääntää kalenterin sivun heinäkuun puolelle. Mihin tää aika oikein katoaa? Äskenhän mä vedin valkolakin päähän ja juhlin valmistumistani, ja nyt ollaan jo melkein kesän puolessa välissä - miks tää ei voi jatkua loputtomiin? Mun viikko hurahti hetkessä ohi, tuli tehtyä töitä, juhlittua juhannusta, maattua sängyn pohjalla sairaana, tavattua kavereita, lenkkeiltyä ilta-auringossa, shoppailtua uusia juttuja, nautittua arjen pienistä iloista, suunniteltua etelänmatkaa (iik jännää, en malta enään oottaa!), hymyiltyä koko kesän edestä, otettua aurinkoa hyvien lehtiä äärellä ja syötyä liian monta litraa herneitä. Vielä pitäis jaksaa kolmisen viikkoa, ennenkun tällä tytöllä alkaa virallisesti kesäloma! Nyt mä jatkan matkojen tutkiskelua ja kohta me herkutellaan Sampon kanssa brunssilla. Ihanaa viikonalkua kaikille! Ootteko muuten kiinnostuneista näkemään mun viimeaikaisia ostoksia kuvitse?

week251
1. en vaan saa tarpeekseni meidän söpöstä ikkunalaudasta 2. punaista punaa ja mustahaalari-päivä 3. suihkun raikkaana rasvaamaan jalat ja nukkumaan 4. tein sampolle aamiaista viimeviikon alkupuolella
week252
5. sampo opetti mulle eilen jalkapallon saloja HJK - FF Jaro 6. araa ja iso kasa uutukaisia lehtiä luettavana 7. kauraleipää tomaatilla ja kaakaota, paras tapa aloittaa aamu 8. juhannuksen tunnelmia lauantailta
week253
9. sunnuntaina takaisin omaan sänkyyn nukkumaan, ihanaa! 10. keskiviikon fiiliksiä ennen juhannusta 11. kävin pyöräyttämässä muutamat lenkit viimeviikon aikana 12. siskon kanssa puffetilla sunnuntaina
week254
13. ja tänään tuli lenkkeilytä reilu 5km 14. harmi että koko juhannus ei ollut aurinkoinen.. no saipa iho levätä! 15. viimemaanantaina kävästiin hakaniemen torilla hakemassa herneitä 16. ja jumpsuitin testailua

maanantai 24. kesäkuuta 2013

JUMPSUIT

Mun pukeutuminen on alkanut menemään viimeaikoina mukavuudenhaluisempaan suuntaan, ja viimeisimpänä ihanuutena kaappiini on ilmestynyt Bikbokista hankittu haalaripuku. Mä seuraan Instagramin puolella Kampin Bikkiksen sivuja (@bikbokkamppi), jonne ilmestyy aika-ajoin kuvia uusista vaatteista ja asusteista - tuolla siis törmäsin tohonkin kokomustaan rakkauteen, joka mun oli pakko käydä kotiuttumassa itselleni! Toi on ihan mielettömän rento, mukava, viileä ja samalla tosi kivannäköinen. Asun saa tosi helposti näyttävämpien korujen ja kenkien kanssa koreemmaksi, joten musta tää on aika monipuolinen vaate. Me like, älyttömän hyvä varsinkin näin kesällä! Mitä mieltä te ootte tollasista haalareista? Ps. Näytän ihan järkyttävän valkoselta näissä kuvissa (oon oikeesti saanut ihan hyvin väriä pintaan), muokkaus imi kaiken rusketuksen mun iholta

Untitled 1
Untitled 4
haalari12
Untitled 3
Untitled 5
haalari4
Untitled 7
jumpsuit bikbok, sydänsormus sampolta saatu, muut sormukset h&m, kengät h&m, lompakko guess

sunnuntai 23. kesäkuuta 2013

MIDSUMMER

Hyvää juhannusta jokaiselle näin jälkikäteen! Mun jussi kului lokoisasti mökkeillessä järven äärellä, ja jos ei muuta niin ainakin tuli syötyä ja levättyä kunnolla. Me lähdettiin torstai-yönä ajelemaan kohti Karkkilan metsiä poikaystävän kanssa ja oltiinkin siellä tähän päivään asti - sai pitkästä aikaa nauttia kunnolla auringosta, käydä uimassa, syödä mahan täyteen grilliruokaa, kuunnella hyvää musiikkia, soudella ja kalastaa ympäri järveä keskellä yötä, nukkua niin pitkään kuin huvitti, viettää laatuaikaa kahdestaan, saunoa ja paistaa nakkeja kiukaalla. Mitä muuta juhannukselta voi toivoa? Aika kului älyttömän nopeasti ja ilokseni mäkin oon vihdoin saanut vähän väriä pintaan. Paluumatkalla poikettiin mun kotikotonani ja napattiin pikkusisko matkaan - se on meillä yötä ja ajateltiin lähteä kohta valokuvailemaan tonne mageeseen kesä-iltaan. Miten teidät juhannukset meni? Hauskaa illanjatkoa kaikille!

juhannus1
1. juhannuksen kunniaksi korkkasin muutaman juoman 2. valmiina uimaan ja kastamaan talviturkki toiseen kertaan 3. pihviä, grillattuja vihanneksia, uusia perunoita mmh 4. sain mun elämäni ekan hauen viime yönä!
juhannus2
5. herätys aurinkoiseen aamuun mökillä järven äärellä 6. tunnelmia perjantailta, aurinkotuoli ja järvimaisema 7. eilen illalla kunnon saunalöylyjen jälkeen 8. sampo teki mulle ehkä parhaan hampparin ikinä!
juhannus3
9. eilisen illan näkymiä järven toiselta puolen, auringonlaskut on kauniita 10. oi nam pensasmustikoita! 11. tosiaan sitä aurinkoa tuli otettua jonkun verran juhannuksena 12. sampo sai mun kalalle kaverin

keskiviikko 19. kesäkuuta 2013

BANGS OR NOT?

Alkuun haluun purkaa mun sydäntä teille, sillä oon nyt koko illan kello seitsemästä eteenpäin yrittänyt saada teille videota näkyviin - turhaan. Ensin mä kuvasin koko helahoidon varmaan 3-8 kertaa, eikä yksikään, ei yksikään video onnistunut. Kirosanoja, raivoamisia, epäonnistuneita tarkennuksia, sanojen kanssa sekoilua - tänään ei vaan onnistunut. Loppujen lopuksi päätin valita teille kolmannen niistä tuhansista videoista, aloin lataamaan youtubeen, eikä se ole vieläkään (mrrrhh tekis mieli kirota) latautunut! Että voi olla vaikeaa. Yritän vielä huomenna uudestaan, jospa saisin esiteltyä mun ostoksia teille.

Sitten asiaan: Oon useamman kuukauden himoinnut itselleni otsatukkaa näiden monien vuosien jälkeen. Mulla on siis ollut viimeksi sellaiset varmaan ammattikoulun ensimmäisellä luokalla, joten ihmekös jos haluan vaihtelua tähän tottelemattomaan pörröpäähän. Ongelmana mulla kuitenkin vielä on a) uskallanko leikata ja ehkä katua myöhemmin b) millasen otsiksen haluan? Haluaisin teiltä apuja, vinkkejä - mitä mä tälle pehkolle oikein teen! Nyt siirryn peittojen ja tyynyjen puolelle, uppoudun sänkyyn ja nukun ennen huomista työpäivää (ja videon kanssa leikkimistä..), unia kaikille!

otsis1
kuvat © weheartit.com

maanantai 17. kesäkuuta 2013

PEEK TO OUR APARTMENT

Teistä lukijoista yllättävän monet ovat olleet kiinnostuneita näkemään, miltä meidän pienessä asunnossa näyttää tällä hetkellä - koska kaikki ei ole vielä valmiina ja laitettuna, päätin jakaa teille pieniä paloja meidän kodista. 24 neliöiseksi yksiöksi tää on aikamoinen tilaihme  (tai sitten ollaan aivan huippuja sisustamaan?), sillä ulko-ovesta sisään astuessa tuntuu, kuin kämpässä olisi yhdestä huoneesta huolimatta 3-4 aivan erillistä tilaa. Rehellisesti sanottuna mua hiukan mietitytti, miten tuun sopeutumaan tänne keskelle Helsinkiä, kun oon koko ikäni asustanut rauhallisemmilla alueilla - iloisena voin kuitenkin sanoa, että mä rakastan meidän asuntoa sekä tätä kaupunkia! Rakastan sitä, kun tää on niin valoisa, vaalea ja vanhuudesta huolimatta "uusi". Lattiat on vaaleeta puuta, seinät ovat korkeat, ikkunoita reunustaa paksummat ikkunalaudat, avokeittiö saa tilan tuntumaan avarammalta. En edes voisi pyytää enempää ensimmäiseltä asunnolta. Haluaisitteko asunnosta videota vai kuvia, kun tää sitten joskus on vihdoin täysin valmis? Nyt mä jatkan sohvalla köllöttelyä ja alan katsomaan Catfishiä (oon ihan koukuttunut tohon sarjaan), joten laters!

Untitled 2
sniikki1
Untitled 3
sniikki6
Untitled 1
sniikki8
Untitled 4
sniikki4